Palkittu gradu peräänkuuluttaa asiantuntijavaltaa eläkkeiden AI-päätöksiin
Tekoälyn kuumin hypetys alkaa jo tasaantua, mutta samaan aikaan sen vaikutukset asiantuntijatyöhön ja päätöksentekoon ovat vasta kunnolla nousemassa esiin. Keskustelussa korostuvat teknologian mahdollisuudet ja tehokkuus, mutta vähemmälle huomiolle jää se, miten tekoäly sopii osaksi jo valmiiksi monimutkaista asiantuntijatyötä.
Tutkin pro gradu työssäni sitä, miten työeläkevakuutuksen vakuutuslääkärit ja -asiantuntijat hahmottavat tekoälyn käyttöä työkyvyttömyyseläkkeen arvioinnissa Suomessa. Tutkimuksen aineisto koostui yhden eläkevakuutusyhtöän kahdesta fokusryhmästä (n=8 ) ja kahdeksasta puolistrukturoidusta haastattelusta, joita täydensi kyselyaineisto. Kolme keskeisintä tulosta ovat:
1. Ammattilaiset eivät vastusta tekoälyä sinänsä. Siihen suhtauduttiin varovaisen myönteisesti erityisesti silloin, kun kyse oli tiedonhausta, rutiinitehtävistä tai jo olemassa olevan automaation kehittämisestä. Tekoäly nähtiin hyödyllisenä silloin, kun se helpotti työn tekemistä ilman, että asiantuntijan oma harkinta jäi sivuun.
2. Päätöksenteon ydin halutaan säilyttää ihmisellä. Työn ytimeksi nähtiin lääketieteellisten ja sosioekonomisten tekijöiden punninta, jota ei haluttu siirtää tekoälylle. Päätöksenteossa ei ole kyse vain tiedon käsittelystä, vaan myös tulkinnasta, vastuusta ja harkinnasta.
3. Teknologian käyttöönotto on jatkuvaa neuvottelua siitä, missä sen rooli koetaan hyödylliseksi ja asialliseksi ja missä ei. Tekoälyn hyväksyminen ei ole passiivista omaksumista, vaan asiantuntijat miettivät jatkuvasti, tukeeko teknologia heidän työtään vai vaikeuttaako se sitä.
Kun katson tutkimusta nyt pari vuotta myöhemmin, huomaan yllättyväni erityisesti siitä, kuinka samanlaiselta tilanne edelleen näyttää. Tekoäly on kehittynyt nopeasti ja keskustelu sen ympärillä on kasvanut valtavasti. Silti käytännön työssä monet samat kysymykset ovat edelleen ratkaisematta. Hyvät käytännöt eivät myöskään leviä organisaatioiden välillä kovin helposti, vaikka onnistumisia varmasti on.
Toiveena paremmat järjestelmät, ei vain tekoäly
Yksi asia yllätti minut tutkimusta tehdessä kaikkein eniten: oletin etukäteen, että järjestelmät olisivat jo pitkälti automatisoituja (roboottimaisesti, ilman tekoälyä) ja yhtenäisiä. Sen sijaan havaitsin, että erityisesti hakemusten käsittelyn alkuvaiheessa järjestelmäympäristö muodostuu edelleen digitaalisista, manuaalisista ja joiltain osin paperipohjaisista käytännöistä. Kyse on siis vanhojen ja uusien järjestelmien, prosessien ja käytäntöjen verkostosta johon asiantuntijat ovat mukautuneet. Tästä syntyi myös yksi tutkimuksen kiinnostavimmista havainnoista. Tekoäly ei ollut monille ensisijainen kehitystoive. Moni toivoi ennen kaikkea sitä, että nykyiset järjestelmät yksinkertaisesti toimisivat paremmin.
Tämä kertoo mielestäni jotain olennaista myös laajemmasta tekoälykeskustelusta. Organisaatioissa puhutaan paljon tekoälystä ja sen mahdollisuuksista, mutta vähemmälle huomiolle jää se, miten nykyiset työprosessit ja järjestelmät oikeasti toimivat arjessa sekä siitä, miten työntekijät itse kokevat nämä muutokset. Tutkimukseni perusteella asiantuntijoilta kysytään edelleen melko vähän sitä, millaisia kokemuksia heille syntyy uusista järjestelmistä ja millaisia ratkaisuja he itse pitäisivät toimivina.
Siksi pidän tärkeänä, että tekoälyn käyttöönotossa edetään vaiheittain ja asiantuntijoita kuunnellen. Tekoälyn pitäisi ennen kaikkea tukea ammatillista autonomiaa, ei kaventaa sitä. Organisaatioiden kannattaisi seurata tehokkuuden lisäksi myös sitä, millaista kuormitusta uudet järjestelmät synnyttävät ja millaisissa tilanteissa asiantuntijan työ vaikeutuu teknologian vuoksi.
Samoja ajatuksia nousi esiin myös Eläketurvakeskuksen pro gradu -palkinnon perusteluissa. Palkinnon valinnut Hillevi Mannonen totesi: “Erityisen tärkeä on tunnistaa asiantuntija-arvioinnin merkitys ja rooli, kun valmistellaan ja otetaan käyttöön tekoälyavusteisia työtapoja ja prosesseja. Ammatillinen harkinta ei ole katoamassa, vaan tekoälyn odotetaan tuottavan harkinnan tueksi tarvittavaa tietoa entistä paremmin ja tehokkaammin.” Asiantuntijuuden merkitys ei siis häviä tekoälyn myötä, vaan se korostuu entisestään. Kun rutiinitehtävät automatisoituvat, jäljelle jää juuri se, mitä kone ei pysty tekemään: kokonaisuuden tulkinta, eettinen harkinta ja vastuu. Asiantuntijalta edellytetään tulevaisuudessa yhä enemmän kykyä arvioida kriittisesti myös tekoälyn tuottamaa tietoa, ei vain käyttää sitä.
Lopulta kyse on vallasta: siitä, kuka saa määritellä työn sisällön, tavoitteet ja rajat. Ellei asiantuntijoita oteta mukaan tähän määrittelyyn, he eivät vain käytä järjestelmiä, vaan sopeutuvat niihin muiden ehdoilla.
Zamzam Elmin pro gradu -tutkielma: Between Expertise and Algorithm : A Qualitative Exploration of Future AI Integration in Pension Insurance Decision-Making
Eläketurvakeskuksen pro gradu -palkinto myönnetään opinnäytteelle, joka on hyväksytty suomalaisessa yliopistossa edellisen kalenterivuoden aikana. Tunnustus myönnetään tutkielmalle, jonka aihe on eläketurvan kannalta kiinnostava ja jonka toteutus on korkeatasoinen. Palkinnon arvo on 2 000 euroa. Zamzam Elmille palkinto myönnettiin 28.5.2026.
Tunnustuksen mukaan Zamzam Elmi on onnistunut käsittelemään erittäin ajankohtaista ja tärkeää aihetta vakuuttavalla tieteellisellä tutkimusotteella. Tutkielma on tuottanut hyödyllistä tietoa tekoälyn käytännön sovittamiseen asiantuntijatyöhön. Tutkielma voi antaa hyödyllisen pohjan pohdittaessa tekoälyn käytännön soveltamista sekä laadittaessa sisäisiä toimintaohjeita.