Tarvitsemme vilpittömyyttä taklaamaan teknologian tuottamaa kyynisyyttä
Aukusti Komulainen
Alan Warburton / https://betterimagesofai.org / © BBC / https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/
Tulevaisuus on avoin ja kaikki on mahdollista. Miksi ei kuitenkaan siltä tunnu? Miksi kyynisyys tulevaa kohtaan on niin vallitseva tunne?
Olen vastikään valmistunut Helsingin yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi. Hakeuduin lukiosta valtsikaan samalla ajatuksella kuin peruskoulusta lukioon: saadakseni lisävuosia kiireettömään, mutta tulevalle pohjaa rakentavaan nuoruuteen.
Tämän koulutuspolun päässä näyttää yhteiskunta ympärillä muuttuneen sekä takana- että edessäpäin. Välinpitämättömyys, joka syntyy muutoksen ja vanhojen toimintamallien yhteensopimattomuudesta, alkaa vähitellen muuttua kokonaisvaltaiseksi kyynisyydeksi.
Kyynisyyden syitä voi hakea vaikeasta taloudellisesta tilanteesta, ilmastokriisiin vääjäämättömyydestä ja lamautuneesta keskusteluilmapiiristä. Keskusteluissa kyynisyys paikantuu kuitenkin myös teknologioiden rooliin sosiaalisten suhteiden ja maailmankuvan välittäjänä. Mediafilosofi Franco “Bifo” Berardin mukaan kyynisyys on tuskallista tietoisuutta ihmiskunnan kohtalonomaisesta toiminnasta kohti tuhoa.
Tämä teknologian luoma ulottuvuus asettaa kyynisyyden Repair-hankkeen työn ytimeen. Kyynisyys lopettaa yhteisen ajattelun. Se tuottaa tunteen, että kaikki on jo nähty ja mitään ei kannata yrittää.
Uusia alkuja ei voi hahmotella vapaasti ennen kuin kyynisestä asenteesta on päästy eroon.
Kyynisyyden noususta
Sosiaalinen media hallitsee nuorten elämässä työn, romanttisten suhteiden sekä oman itsen asemointia. Kun profiileista tulee hallitseva muoto sosiaalisessa ja ammatillisessa organisoitumisessa, moni asia muuttuu. Nuoret ottavat samankaltaisia kuvia juhlista kavereidensa kanssa. Ei siksi että ne olisivat ainutlaatuisia muistoja, vaan siksi, että sellaisia kuvia kuuluu julkaista osana omaa sosiaalisen median profiilia. Kun profiilien muodostama verkosto ulottuu sosiaalisesti laajalle, poisjäämisestä tulee kannanotto.
Tällä kaikella tuntuu olevan jotakin tekemistä uudenlaisen kyynisyyden kanssa.
Demokratiatutkija Jeffrey R. Goldfarbin (1991) mukaan kyynisyydestä tuli keskeinen osa poliittista kulttuuria, kun media alkoi käsitellä poliitikkojen vierailuja esimerkiksi tulva-alueilla tavalla, jossa he näyttäytyivät kuvien ottajina. Aiemmin heidät nähtiin aktiivisten ratkaisujen tarjoajina. Kyynisyydestä tuli Yhdysvalloissa yhteinen tapa lukea politiikkaa, ja se alkoi toimia uudenlaisen ideologisen taiston pohjana. Siitä tuli luottamuksen liimaa demokratiassa. Kyynisyydestä tuli tapa tulla yhteen, mutta myös erottautua muista. Politiikkaa alettiin yhä enemmän arvioida yrityksenä vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen, ei yhteiskunnallisiin ongelmiin.
Kyynisyys kytkeytyy myös ajatukseen, että ei ole selkeää suuntaa tai jaettua käsitystä paremmasta tulevaisuudesta. Kun ei ole varmaa, mikä on hyvä elämäntapa monimutkaisessa maailmassa tai mikä olisi toivottava polku tulevaan, uusien vaihtoehtojen esittäjät nähdään pikemminkin oman asemansa pönkittäjinä kuin yhteisen maailman tai oikeudenmukaisuuden rakentajina.
Sanat ja teot kytketään ihmisiin ja näkökulmiin, ilman että niitä lähdettäisiin purkamaan irti lausujasta. Kyynisyys on oikeudenmukaisen muutoksen mahdollisuutta halveksuva asenne. Vilpittömyyteen ei uskota.
Kyynisen katseen yleistyminen
Sosiologi George Herbert Meadin mukaan yhteiskunnan jäseneksi kasvamisen tuloksena on yleisen katseen kautta itsen ymmärtäminen. Profiilien ajassa tätä yleisen katseen hyväksyntää haetaan sosiaalisesta mediasta. Ihmisten profiilistumisessa saattaa toimia samanlainen kyynistymisen logiikka kuin politiikassa, jossa teot alkavat näyttää vain profiilin rakentamisen taustatyöltä.
Ajatellaan, että kaksi ihmistä ystävystyy yliopiston tapahtumassa. Molemmat käyttävät toisiinsa yhtä paljon aikaa ja innostusta, ja molemmat tietävät tämän. Kahden ihmisen yhteys on ainutkertainen ja sisältää tietyn symmetrian. Yksi keskeinen elementti on tietämättömyys: et tiedä, mitä toinen tietää, eikä hän tiedä, mitä sinä tiedät. Voitte avata tietoa vähitellen toisillenne. Tämä on keskeinen tutustumisen mekanismi: jäät miettimään, mitä et vielä tiedä ja mitä voit päätellä hänen tietävän sinusta.
Tuodaan sosiaalinen media tähän skenaarioon. Henkilöt vaihtavat yhteystiedot tai ovat tietoisia toisistaan jo profiilien kautta. He näkevät toistensa seuraajamäärät, kaverikuvat ja laajemmat yhteisölliset kytkökset. Suhde lakkaa olemasta ainutkertaiseen tiedonvaihtoon perustuva, ja siihen asti vallinnut vuorovaikutuksellinen symmetria skaalautuu heti uusiin matriiseihin.
Toisten kohtaaminen avoimina persoonina on vaikeaa, kun katseen keskiöön nousee kysymys siitä, miten uskottavasti kukin esittää profiiliaan. Kun ihminen nähdään sellaisena kuin hän haluaa itsensä esittää, alamme katsoa häntä yksiulotteisena – kasvot ja viesti samana, persoona ja positio erottamattomina – ja samalla myös politiikka köyhtyy. Kyynisyys leviää verkon kautta elämänalueelta toiselle, usein huomaamatta.
Korjausliike tulevaisuuteen
Tarvitsemme uudenlaista vilpittömyyttä, joka lähtee liikkeelle teknologian luoman todellisuuden kyseenalaistamisesta. Pinta ei voi olla ihmisyyden mitta.
Jos annamme teknologian muodostaman kyynisen katseen määrittää asioiden arvon, olemme silloin luovuttaneet myös yhteisesti hallittavan tulevaisuuden ja todellisuuden suhteen.
Jokaisessa inhimillisessä suhteessa on mahdollisuus kasvaa ja kokeilla kuka itse on. Tämä inhimillinen ominaisuus luo pitkälti elämisen ja ajattelun ainutkertaisuuden. Meidän on tunnistettava, että oleminen on vilpitöntä esittämistä. Eli annettava tunnustusta sille, että inhimillisen identiteetin omistaminen on vääjäämättömän monimutkaista, eikä ole yhtä oikeaa tapaa kantaa itseään.
Kyynisyyden vastustaminen vaatii kasvokkaista yhteiseloa ja mahdollisuutta olla eri mieltä ilman, että muodostuu välittömästi tunnistettavia leirejä.
Yhteiskunnallisten instituutioiden pitää pystyä tukemaan tämänkaltaisten tilojen rakentamista, sen sijaan että ne vauhdittavat kehitystä, jossa ainutkertaisen ajan vapaus pilkkoutuu teknologian valmiiksi normittamaksi solukoksi.
Vilpittömyyttä on nähdä moninaisuus niin kanssaeläjien rooleissa kuin monta eri näkökulmaa sisältävissä asiakysymyksissä. Tarvitsemme vahvempia puitteita osallisuudelle sekä ymmärrystä omasta vastuusta osana kokonaisuutta.
Kirjallisuus
Berardi, Franco “Bifo”. 2006. Tietotyö ja prekaari mielentila. Helsinki: Tutkijaliitto.
Tule mukaan jatkamaan keskustelua!
REPAIR-hanke järjestää keväällä 2026 pyöreän pöydän -tilaisuuksia, joissa syvennytään kyynisyyden teemaan ja sen vaikutuksiin yhteiskunnassa. Jos haluat pysyä ajan tasalla ja mahdollisesti osallistua, ilmoita kiinnostuksestasi lähettämällä sähköpostia osoitteeseen veera.koskinen@helsinki.fi. Viesti ei sido sinua mihinkään.