Apotti turhauttaa hoitajia(kin). Mistä se kertoo?

Eira Syvälähde & Maiju Tanninen

Kuva: Irwan on Unsplash

Asiakas- ja potilastietojärjestelmä Apotti on herättänyt koko olemassaolonsa ajan runsaasti julkista keskustelua. Apotti-keskustelua leimaa näkökannoista riippumatta turhautuminen tilanteeseen. Tässä blogikirjoituksessa tarkastelemme Apottiin liittyviä erilaisia turhautumisia hoitajien näkökulmasta. Kirjoitus perustuu alkuvuonna 2026 yhteistyössä Duodecimin kanssa järjestettyihin sairaanhoitajille suunnattuihin työpajoihin.

Hoitajien Apotti-kokemusten esiin tuominen on tärkeää, sillä hoitajat ovat määrällisesti yksi Apotin suurimmista käyttäjäryhmistä. Tarkastelemalla heidän kokemuksiaan pyrimme tasapainottamaan Apotista käytävää keskustelua, jossa painottuvat usein lääkäreiden ja organisaatioiden näkökulmat.

Merriam-Webster-sanakirja määrittelee turhautumisen (vapaasti käännettynä) “syväksi krooniseksi epävarmuuden ja tyytymättömyyden tunteeksi tai tilaksi, joka johtuu ratkaisemattomista ongelmista tai täyttämättömistä toiveista.” Epävarmuus ja täyttämättä jääneet toiveet korostuvatkin Apotin tapauksessa monella eri tasolla: Apotti ei ole yrityksistä huolimatta onnistunut parantamaan järjestelmän käytettävyyttä riittävästi, omistajaorganisaatiot eivät ole pystyneet realisoimaan järjestelmään liittyvää potentiaalia, ja käyttäjiä turhauttaa arki, joka on usein kaukana siitä, mitä alun perin luvattiin.

Tutkimukseen osallistuneet hoitajat toivat haastatteluissa sekä työpajoissa esiin monenlaisia Apotin nykytilanteeseen liittyviä turhautumisia, jotka kulminoituivat kolmeen eri ulottuvuuteen:

1. Turhautuminen Apotin käytettävyyteen suhteessa sille annettuihin lupauksiin

2. Turhautuminen ihmisiin, jotka eivät halua opetella Apotin käyttöä

3. Turhautuminen Apotista käytävään negatiiviseen keskusteluun

Seuraavaksi tarkastelemme lähemmin näitä kolmea turhautumisen ulottuvuutta ja niiden laajempaa merkitystä.

Apotissa käydyssä keskustelussa terveydenhuollon työntekijöiden tunnepitoiset eli affektiiviset kokemukset on usein tulkittu muutosvastarinnaksi tai kehystetty jollakin tapaa “todellisuudesta” irrallaan oleviksi. Esitämme sen sijaan, että turhautuminen ja muut vastaavat tunnepitoiset kokemukset voivat toimia ikkunana siihen, miten ihmiset kokevat dataohjautuvien teknologioiden kehitykseen liittyvät taloudelliset ja poliittiset prosessit omassa elämässään ja sovittavat ne ajatuksiinsa ja arvoihinsa (Ruckenstein 2023; Stevens et al. 2022). Vaikka Apottiin liittyvistä moninaisista näkökulmista ja kokemuksista voi olla vaikea muodostaa yhtenäistä kokonaiskuvaa, voi turhautumisten tarkastelu kertoa meille, mikä tilanteessa on tärkeää keskeisille toimijoille ja minkälaiset arvostetut asiat tai arvot ovat kenties uhattuina.   

Nelikulmaisella kaulimella on paha leipoa

Ensimmäinen ja merkittävin turhautumisen ulottuvuus liittyy Apottiin työvälineenä. Datatyö ja siihen liittyvä kirjaaminen vievät lähes puolet sote-ammattilaisten työajasta, minkä vuoksi kirjaamisen työvälineellä eli potilastietojärjestelmällä on suuri merkitys työn arjessa. 

Hoitajien turhautuminen Apottiin työvälineenä liittyy vahvasti kokemukseen siitä, että järjestelmää markkinoitiin suurilla lupauksilla, jotka eivät käytännössä toteutuneet. Apotin oli tarkoitus lisätä potilastyöhön ja potilaiden kohtaamiseen käytettyä aikaa, mutta heidän kokemustensa mukaan yhä suurempi osa työajasta kuluu tietokoneen ääressä näyttöä tuijottaen. Apotin käytettävyyden piti olla huippuluokkaa, mutta haastateltavat kokivat järjestelmän huomattavasti epäintuitiivisemmaksi edeltäjiinsä verrattuna. Kokonaistilanteen hahmottamisen piti helpottua, kun käytössä on yksi järjestelmä monen sijaan. Moni haastateltava toi esille, että Apotissa tieto sirpaloituu tavalla, joka merkittävästi hankaloittaa olennaisen hahmottamista. Sirpaleisista tietojärjestelmistä oli siirrytty sirpaleiseen tietoon, mikä on kokonaiskuvan muodostamisen kannalta yhtä hankala ja turhauttava lähtökohta.

Vaikka Apotin heikko käytettävyys itsessään turhautti tutkimuksen osallistujia, turhautuminen liittyi erityisesti koetun todellisuuden ja järjestelmälle annettujen – ja yhä annettavien – tulevaisuuteen suuntautuvien lupausten väliseen ristiriitaan. Vertauskuvana voisi ajatella tilannetta, jossa leipurille luvataan parempi kaulin, mutta joka käytännössä osoittautuu neliskulmaiseksi ja kömpelöksi välineeksi, joka vielä rikkoo taikinan. Tällöin ei auta sanoa, että kyseessä on “maailman paras kaulin”. Tilannetta ei myöskään korjaa lupaus siitä, että kaulin hioutuu ajan myötä, sillä työtä tehdään nykyhetkessä, ei tulevaisuudessa. Hyvän potilashoidon näkökulmasta tilanne koettiin epäreiluksi: ammattilaisten tehtävänä on tarjota hyvää hoitoa nyt, ei vasta joskus myöhemmin.

“Halutaan, että ovi on auki, mutta ei olla valmiita vetämään kahvaa”. 

Toisaalta osa haastateltavista toi esiin turhautumista kollegoihin, jotka eivät halua opetella Apotin käyttöä. Heidän mukaansa järjestelmässä on paljon potentiaalia, jota ei ole osattu tai jaksettu hyödyntää. Potentiaalin käytännön realisoiminen vaatisi ennen kaikkea halua ja motivaatiota opetella Apotin “saloja”, tai kuten eräs työpajoihin osallistunut sairaanhoitaja totesi: “Halutaan, että ovi on auki, mutta ei olla valmiita vetämään kahvaa”. 

Tietyissä hoitotilanteissa ja -kokemuksissa Apottiin oltiin varsin tyytyväisiä. Käyttäminen vaatii hieman lisäpanostusta ja uuden opettelemista. Se koettiin palkitsevaksi siinä vaiheessa, kun käytön helpottumisen hyödyt näkyvät arjessa sujuvampana työskentelynä. Koska täydellistä järjestelmää ei ole eikä tule, nämä haastateltavat katsoivat parhaaksi vaihtoehdoksi omaksua edelleen kehittyvän teknologian mahdollisuuksiensa mukaan. 

Apottiin myönteisemmin suhtautuneita turhautti vastahankaisten kollegojen lisäksi tietojohtamisen näkymättömyys arjen käytännöissä. He ajattelivat esihenkilötason hyödyntävän liian vähän järjestelmää ja sen tuottamaa dataa huolimatta niihin liitetyistä odotuksista. Tämä heijasti uskoa datan toisiokäytön lupauksiin, vaikka nämä lupaukset ovat jääneet lupausten tasolle.

Leipurivertauskuvaa jatkaen voidaan todeta, että uusi kaulin voi toimia ihan hyvin, jos sen käyttöä ollaan valmiita opettelemaan sen sijaan, että uudentyyppisen työkalun tai teknologisen kehityksen edessä luovutetaan heti. Tämä vaatii aikaa, motivaatiota sekä jonkin verran lisätyötä. “Ihmeitä tekevää kaulinta” on kuitenkin turha odottaa: työhön merkittävimmin vaikuttava tekijä ei ole työväline, vaan ihminen, joka sitä käyttää.

Negatiivinen Apotti-keskustelu kyllästyttää

Kolmanneksi osa hoitajista ilmaisi turhautumista Apottia koskevaan negatiiviseen keskusteluun, joka heidän mukaansa hallitsee aihetta koskevaa ilmapiiriä. Näissä näkökulmissa korostui huoli siitä, että hiljaiset ja tyytyväiset käyttäjät jäävät Apotista käytävän keskustelun ulkopuolelle. Ratkaisevaa oli se, että he kokivat pärjäävänsä Apotin kanssa arjessa, vaikka järjestelmää ei koettu ensiluokkaiseksi. Omassa työssään Apotti toimi heille riittävän hyvin, ja samalla he olivat jollakin tapaa kyllästyneitä järjestelmän saamaan jatkuvaan negatiiviseen huomioon, joka vei fokusta pois hoitotyön ytimestä.

Aineistomme viittaa siihen, että työympäristön luonne vaikuttaa paljon siihen, miten Apotin käyttö koetaan. Mikäli työ on rutiininomaista ja työprosessit ennakoituja, rakenteistettu järjestelmä voi toimia hyvin. Sen sijaan työympäristöissä, joissa on paljon vaihtuvia tilanteita tai ennakoimattomuutta, kokemus voi olla hyvin toisenlainen. Näitä erilaisia kokemuksia ja (toimivia) käytäntöjä olisi tärkeä tuoda laajasti esille. Samalla kuitenkin kokemusten moninaisuus paljastaa sen, että kaikkien hoitoprosessien hahmottaminen rakenteisen datan kautta soveltuu huonosti terveydenhuollon monimuotoiseen toimintakenttään, jossa vain osa toimintaympäristöistä on tarpeeksi "palikkamaisia” Apotin standardoituun logiikkaan. 

Leipureita on monenlaisia, ja eri tilanteet vaativat erilaisia välineitä. Ei voida olettaa, että jokainen viljatuote syntyy samanlaisten, standardoitujen prosessien tuloksena - välillä tarvitaan kaulinta, välillä muita työvälineitä sekä ajan myötä kertynyttä kokemusta. Tärkeää olisi vaalia leipurien työrauhaa ja heidän mahdollisuuttaan keskittyä työn olennaisiin osiin. Työrauha säilyy parhaiten silloin, kun työvälineet sopivat kulloisiinkin työtehtäviin ja kontekstiin.

Sopivat työvälineet eri tilanteisiin

Hoitajat kokivat turhautuneisuutta paitsi Apottiin työvälineenä, myös omiin kollegoihinsa, jotka eivät syystä tai toisesta halua opetella järjestelmän käyttöä, sekä keskusteluun, joka pyörii yksipuoleisesti ongelmakohtien ympärillä. Mistä tämä turhautumisten moninaisuus oikein kertoo? Mitä voimme sanoa Apotin tilasta ja todellisuudesta, kun tunnepitoisten kokemusten kirjo on näin suurta?   Todellisuuksien moninaisuuden vuoksi Apotista on vaikea muodostaa kiistatonta yhteisymmärrystä. 

Sen sijaan tunnepitoisia kokemuksia tarkastelemalla voimme selvittää, mikä Apotissa ja sitä koskevassa kiistelyssä on tärkeää keskeisille toimijoille. Tutkimukseen osallistuneiden terveydenhuollon ammattilaisten erilaiset turhautumiset kertovat siitä, miten he kokevat terveyden datafikaatioon liittyvät taloudelliset ja poliittiset prosessit jokapäiväisessä elämässään ja sovittavat niitä omiin ajatuksiinsa ja arvoihinsa (Ruckenstein 2023; Stevens et al. 2022). Tunteet eivät ole vain yksilön ominaisuus, vaan olennaisesti jotain jaettua ja kulttuurisessa kontekstissa ja sosioteknisessä järjestelmässä tuotettua (Clough & Halley 2007; Ahmed 2004). Niinpä ne kertovat myös laajemmin siitä, mikä on arvostettua tai inhottua tietyssä kontekstissa (von Scheve 2018). 

Tästä näkökulmasta negatiiviset tunteet, kuten turhautuminen, voivat toimia merkkinä siitä, että Apotin datakäytännöt ovat jollakin tapaa ongelmallisia ammattilaisille tärkeiden asioiden ja arvojen kannalta. Datakäytännöt voivat ylläpitää, tuhota ja muuttaa erilaisia yleisesti jaettuja arvoja (Kennedy et al. 2015). Tässä kirjoituksessa esiin tuomamme turhautumisen kokemukset voidaan tulkita kuvauksiksi siitä, miten Apotti haastaa tasapainoa hoitotyön professionaalien arvojen, teknologisen kehittymisen arvon ja jonkinlaisen työrauhan arvon välillä.

Hoitotyötä tutkinut Annemarie Mol (2008) painottaa vuorovaikutuksen kautta syntyvän tiedon olennaista asemaa hoitotyössä. Niin ikään tutkimuksen osallistujat painottivat, että hoitotyön ammatillisten arvojen keskiössä on potilaan kohtaaminen. Tällaisen vuorovaikutukseen perustuvan hoitotyön yhteensovittaminen Apottiin kytkeytyvän teknologisen kehittymisen arvon kanssa on paikoin haastavaa, sillä se painottaa dataan perustuvia standardeja, automatisaatiota ja skaalautuvuutta.

Dataan pohjautuvat standardit kohtelevat potilaita helposti homogeenisena ryhmänä, joilla on kaikilla samat tarpeet ja toiveet. Vaikka tämä ei ole kaikilla erikoisaloilla yhtä ongelmallista ja osa tutkimukseen osallistuneista katsoi, että Apotin dataominaisuudet voisivat pienellä lisävaivalla tukea hoitotyötä, yksilöllinen hoito edellyttää edelleen, että potilaat kohdataan yksilöinä. Heidän tarpeensa voivat poiketa tilastollisista standardijakauman keskiarvoista. Tämä tuottaa hoitoon liittyvää ennakoimattomuutta, joka ei ole hoitotyön näkökulmasta tekninen ongelma vaan osa hoitoprosessia.

Apotti vaatii hoitotyöhön liittyvien tiettyjen suoritteiden kirjaamista, mutta ei rekisteröi hoitotyön kovaa ydintä, vuorovaikutuksessa tapahtuvaa kohtaamista. Kuten eräs psykiatrinen hoitaja totesi: “vähintään puolet työstä on sellaista, mikä ei näy Apotissa”. Hoitotyön arvojen tunnustaminen edellyttääkin sen ymmärtämistä, että suuri osa työstä jää Apottiin kerätyn datan ulkopuolelle. Sekä turhautuminen Apotin toimimattomuuteen että kyllästyminen sitä koskevaan negatiiviseen keskusteluun kertovat siitä, että lopulta terveydenhuollon ammattilaiset haluavat keskittyä työnsä ytimeen, potilaan kohtaamiseen, “turhan hälyn” sijasta. 

Miten saada teknologia isännästä rengiksi?

Apotissa kohtaavat risteävät arvot, joiden toteutuminen näyttää hyvin erilaiselta eri hoitokonteksteissa. Erot turhautumisten syissä ja korostetuissa arvoissa kytkeytyvät Apotin moninaisuuteen: Apotteja on yhtä monta kuin on erilaisia työympäristöjä, ammatteja ja käytäntöjä. Olennaista onkin, miten näitä erilaisia arvoja onnistutaan sovittamaan yhteen ja minkälaisiksi niiden neuvottelemisen ja toteuttamisen käytännöt muodostuvat.

Haastattelemiemme hoitajien turhautumisten syiden erot eivät näin ollen johdu siitä, että esimerkiksi teknologisen kehityksen arvo olisi joillekin tärkeämpi kuin hoitotyön ammatilliset arvot. Päinvastoin kaikki tutkimukseen osallistuneet jakoivat käsityksen potilaslähtöisyyden keskeisyydestä. Ero syntyi siitä, kuinka hyvin Apotti kussakin kontekstissa onnistui tukemaan hoitotyön käytäntöjä ja niihin kytkeytyviä arvoja. 

Hoitajat eivät vaadi ihmeitä, vaan työkalua, joka toimisi tarkoituksenmukaisesti: välinettä, joka mahdollistaa huomion kohdistamisen potilaaseen sen sijaan, että järjestelmä itse vaatii jatkuvaa huomiota ja hoivaa. Tämän ei pitäisi yllättää. Keskeinen kysymys kuulukin, miten päästä tilanteeseen, jossa terveydenhuollon perusarvot eivät jää teknologisen kehityksen arvojen alisteisiksi ja jossa hoitohenkilökunta saa työrauhan keskittyä olennaiseen.

Lähteet 

Ahmed, S. (2014). The cultural politics of emotion (2nd ed.). Edinburgh University Press. 

Clough, P. T., & Halley, J. O. (2007). The affective turn theorizing the social. Duke University Press 

Kennedy, H., Poell, T., & van Dijck, J. (2015). Data and agency. Big Data and Society, 2(2), 1–7.

Mol, A. (2008). The Logic of Care. In The logic of care: health and the problem of patient choice. Routledge.

Ruckenstein, M. (2023). The Feel of Algorithms. University of California Press. 

Stevens, M., Wehrens, R., Kostenzer, J., Weggelaar-Jansen, A. M., & de Bont, A. (2022). Why Personal Dreams Matter: How professionals affectively engage with the promises surrounding data-driven healthcare in Europe. Big Data & Society, 9(1). 

von Scheve, C. (2018). A social relational account of affect [Article]. European Journal of Social Theory, 21(1), 39–59.

Lisälukemista

Tanninen, M., Helén, I., & Ruckenstein, M. (2025). Epic disappointment: Physicians’ experiences of steerability in data-driven healthcare. SSM. Qualitative Research in Health, 8, Article 100667.